TIEDEMEDIA

Victoria Median Tiedeuutiset

Ilman typpidioksidipitoisuudet laskeneet Pohjois-Italiassa

winter-landscape-1583060035EH0

Satelliittihavainnot osoittavat, että typpidioksidipitoisuudet ovat tällä hetkellä etenkin Italian pohjoisosissa keskiarvoa matalammat. Kiinassa pitoisuudet ovat pysytelleet alhaisina tammikuun lopulta asti.

Alailmakehän keskimääräiset typpidioksidipitoisuudet ovat viikkojen 9 ja 10 aikana olleet Italian pohjoisosissa selvästi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmät. Myös pienhiukkasten määrät ovat satelliittihavaintojen perusteella pienemmät kuin samaan aikaan viime vuonna.

”Satelliittikuvissa näkyy oletettavasti alueen liikennemäärien väheneminen”, kertoo Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Iolanda Ialongo.

Kiinassa vastaava pitoisuuksien pieneneminen on havaittu jo aiemmin. Kiinassa tilanne on pysynyt tammikuun loppupuolelta asti samankaltaisena eli typpidioksidipitoisuudet ovat siellä monin paikoin tyypillisiä arvoja selvästi matalampia.

kuva-1.-typpidioksidipitoisuudet-italiassa-v.-2019-ja-2020

Alailmakehän keskimääräinen typpidioksidipitoisuus viikoilla 9 ja 10 vuosina 2019 ja 2020. Lähde: Anu-Maija Sundström, Ilmatieteen laitos / Copernicus / Sentinel 5P -satelliitti.

kuva-2.-pienhiukkaset-italiassa-v.-2019-ja-2020

Ilmakehän pienhiukkaspitoisuus viikoilla 9 ja 10 vuosina 2019 ja 2020. Lähde: Antti Lipponen, Ilmatieteen laitos / NASA / MODIS Aqua- ja Terra-satelliitit.

Typpidioksidia ja pienhiukkasia syntyy palamisprosessissa

Typpidioksidi (NO2) on ilmansaaste, jota syntyy pääasiassa palamisprosesseissa esimerkiksi liikenteen, teollisuuden ja energiantuotannon yhteydessä. Typpidioksidi on lyhytikäinen kaasu, joka pysyy pääosin päästölähteiden lähellä. Suurina pitoisuuksina se on myrkyllistä maanpinnan lähellä.

Ilmakehän pienhiukkaset ovat nestemäisiä tai kiinteitä ilman epäpuhtauksia. Pienhiukkasilla on sekä luonnollisia että ihmisperäisiä lähteitä. Polttoaineen palamisesta syntyvät pienhiukkaset ovat tyypillinen esimerkki ihmisten toiminnasta aiheutuvista pienhiukkasista. Pienhiukkasiksi muuntuvat myös ilmaan päästetyt rikkidioksidi- ja typpidioksidikaasut. Pienhiukkaset voivat kulkeutua ilmamassojen mukana jopa tuhansia kilometrejä ja poistuvat ilmakehästä tehokkaasti vasta sateen mukana.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media / Kerttu Vali Pajamäenkatu 14 48600 Kotka Puh/SMS: 0405563129 email: tiedemedia(@)victoriamedia.fi tiedeparkki(@)gmail.com

Seuraa Somessa!!!