iceberg-1507734720utH

Vuoden 2021 syyskuussa merijään laajuus Pohjoisella jäämerellä oli tavanomainen. Erot yksittäisten vuosien välillä kuuluvat normaaliin ilmastolliseen vaihteluun, mutta pitkän aikavälin kehityssuunta on selkeä: vuodesta 1979 alkavan mittaushistorian aikana merijään laajuus on kutistunut 13 % vuosikymmenessä.

Tämän vuoden syyskuussa merijään laajuus oli 4,9 miljoonaa neliökilometriä. ”Se on hieman enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin, mutta selkeästi vähemmän kuin keskimäärin koko havaintohistorian aikana”, sanoo tutkija Jaakko Seppänen Ilmatieteen laitokselta.

Merijään laajuutta Pohjoisella jäämerellä on mitattu satelliiteilla vuodesta 1979 alkaen, ja koko mittausjakson aikana merijään laajuus on pienentynyt 13 % vuosikymmenessä. Merijään laajuuden muutoksen nopeus on -0,83 miljoonaa neliökilometriä vuosikymmenessä, mikä vastaa noin 2,5-kertaisesti Suomen pinta-alaa vuosikymmenessä.

Merijään määrä kertoo ilmastonmuutoksen etenemisestä

Syyskuun keskimääräinen jään laajuus on hyvä indikaattori ilmastonmuutoksesta arktisella alueella. Talvikaudella merijää voi hetkellisesti peittää laajojakin alueita, jolloin pinta-ala kuvaa enemmänkin säätilasta johtuvaa kuin ilmastollista vaihtelua. Vuotuinen jään laajuuden minimi, joka havaitaan syyskuussa, riippuu hyvin paljon jään paksuudesta. Jään paksuus riippuu sekä talven ankaruudesta että kesäkauden sulamisen voimakkuudesta.

”Kesäkauden lopussa jäljellä oleva jään määrä kuvaa jäätymis- ja sulamiskausien välistä tasapainoa. Arktisen ilmaston lämmetessä merijääpeite sulaa kesäisin voimakkaammin kuin se ehtii talvikaudella jäätyä”, Seppänen selventää.

Tämän vuoden syyskuun suhteellisen suuri jään laajuus on osoitus ilmaston luonnollisesta vaihtelevuudesta. Havainnot osoittavat, että pitkällä aikavälillä talvikauden jään kasvaminen on heikentynyt ja kesäkauden sulaminen on voimistunut.

Vuoteen 2006 asti merijään syyskuinen laajuus vaihteli 5,6–8,0 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen 15 vuoden aikana suurin jään laajuus on ollut 5,9 miljoonaa neliökilometriä vuonna 2006 ja pienin 3,7 miljoonaa neliökilometriä vuonna 2012.

Merijäätä voidaan luotettavasti havainnoida usean eri satelliitin avulla ja havainnoista voidaan laskea jääpeitteisen merialueiden pinta-ala tai koko jääkentän laajuus. Jääkentän laajuuden laskemisessa otetaan huomioon ainoastaan ne alueet, joilla jään osuus kokonaispinta-alasta on yli 15 %.

Satelliitit mittavat myös arktisen merijään paksuutta talvikaudella

”Ilmastonmuutoksen seurannan näkökulmasta merijään paksuus tai kokonaistilavuus kuvaa muutosta paremmin kuin pelkkä jään laajuus. Yhtäjaksoisia satelliittimittauksia jään paksuudesta on kuitenkin ollut käytössä vasta vuodesta 2010 alkaen”, Seppänen toteaa. Lisäksi satelliitit pystyvät mittaamaan jään paksuutta ainoastaan talvikauden aikana.

Merijään keskimääräinen paksuus Pohjoisella jäämerellä oli 18. lokakuuta 2021 90 cm, eli kauttaaltaan 3 cm pienempi kuin vuonna 2020 ja 7 cm pienempi kuin keskimäärin vuosina 2011–2020. Kokonaistilavuus oli satelliittimittauksista laskettuna 6100 km³, mikä on neljänneksen suurempi kuin edellisenä vuonna, 4800 km³, mutta hieman pienempi kuin vuosien 2011–2020 keskiarvo, 6200 km³.

Keskimääräinen muutos jään tilavuudessa vuodesta 2011 on pieni verrattuna vuosittaiseen vaihteluun, mutta jään paksuuden jakauma oli tämän vuoden lokakuussa viime vuosiin verrattuna poikkeuksellinen. Jään paksuus oli itäisellä pallonpuoliskolla selvästi suurempi ja läntisellä puolestaan matalampi verrattuna keskiarvoon 2011–2020. Koillisväylä on jäätynyt nopeasti Itä-Siperian merellä, mutta samalla paksuin monivuotinen jää Grönlannin ja Kanadan pohjoispuolella on ohentunut merkittävästi.